Nyt kun olen käynyt jo kokeilemassa ensimmäistä kertaa katukampanjointia, haluan kirjoittaa hieman siitä, miten ihmisten kohtaaminen sujui.

Ensinnäkin flaikuttaminen oli hirmuisan hauskaa puuhaa. Aurinko paistoi ja ihmiset olivat pääasiassa vastaanottavaisia ja iloisia. Tavoitteenani ei näin alkuun ollut paasata omista teemoistani, vaan päästellä hieman hyvää vaalipöhinää ilmoille.

Pääviestini oli muistuttaa äänestämisen tärkeydestä ylipäänsä. Lähivaaleissa, eli juuri kunta- ja aluevaaleissa äänestäminen on keskeinen osa lähidemokratian toteuttamista.

No, eräs rouva totesi minulle naurahtaen, että ”Miksi äänestäisin? Eihän se mitään vaikuta. Poliitikot lupailevat kaikenlaista, mutta valtaan päästyään unohtavat sen kaiken.” En osannut väitellä asiasta salamana, joten päädyin vain tokaisemaan, että kyllähän minä aion pitää arvoistani kiinni. Ja että onhan se tärkeää äänestää, koska lähidemokratia ja niin edelleen.

Alhainen äänestyaktiivisuus on demokratian hälytysmerkki

Jäin miettimään ilmiötä laajemmalla tasolla. Kyseisen rouvan asenne vaaleja ja äänestämistä kohtaan on hyvin yleinen tänä päivänä. Äänestysinto on ollut kaikissa vaaleissa laskusuunnassa, ja heikointa kunta- ja aluevaaleissa.

Oikeusministeriön mukaan viime kuntavaaleissa vuonna 2021 koko maan äänestysaktiivisuus oli 55,1 % (Lappeenrannassa 49,4%). Edellisissä aluevaaleissa vuonna 2022 äänestysprosentti oli 47,5% (Etelä-Karjalassa 46,3%). Kun äänestysprosentti on viidenkymmenen kieppeillä tai alle, on kiusallista puhua enää aidosta demokratiasta.

Miksi tästä sitten pitäisi olla huolissaan? Alhainen äänestysaktiivisuus tarkoittaa sitä, että vaalien lopputulema ei ole uskottava saatikka kovin legitiimi. Demokratiassa äänestäminen ei ole pakollista, vaan se perustuu yleiseen velvollisuudentunteeseen.

Edustuksellisuuskaan ei ole täydellistä demokratiaa. On kuitenkin fiksumpaa valita kourallinen yhteiseen asiaan uskovia ihmisiä sen sijaan, että me kaikki vain huutaisimme päällekkäin.

Velvollisuudentunnetta yhteisiä asioita kohtaan ei kuitenkaan synny, jos ihminen kokee tulleensa sivuutetuksi prosessissa. Näin käy silloin, kun äänestäjä on äänestänyt mieleistään ehdokasta, mutta tämä ei olekaan täyttänyt keskeisiä vaalilupauksiaan. Luottamus koko järjestelmään ja poliitikkoihin omana alhaisena ihmislajinaan rapautuu.

Miksi poliitikot lipsuvat lupauksistaan?

En itse usko, että suurin osa poliitikoista pettää lupauksiaan tarkoituksellisesti. Sen sijaan syyt lupauksista lipsumiselle liittyvät usein politiikan kompromissihakuisuuteen. Suomessa on monipuoluejärjestelmä, jonka myötä valta jakaantuu ja yksikään puolue ei kykene omin voimin nuijimaan ehdotuksiaan sellaisenaan läpi.

Äänestäjälle kompromissin lopputulema voi vaikuttaa melkoiselta pannukakulta. Kompromisseista viestiminen omille kannattajille voittona onkin haasteellista, kun aina jostakin on jouduttu joustamaan.

Poliittisessa pelissä on herätty tähän ongelmaan, ja poliittisen viestinnän on viime vuosikymmeninä vallannut huomattavasti kärkkäämpi ehdottomuus. Toki myös somen yleistyminen on kärjistänyt viestintää, mutta sekin on välineenä lähinnä aikamme tuote.

Uskon ajattelutavan kasvaneen jostain syvemmältä. Turhautuminen kompromisseihin ja malttamattomuus byrokratian äärellä saavat tunteet pintaan. Vastauksena tähän pahoinvointiin osa ehdokkaista ja poliitikoista päätyy sellaisen periaatteellisuuden tielle, jossa vastapuolta tai asiantuntijoita ei kuunnella.

Kaikki toiminta ja viestintä palvelevat vain omia lojaaleja kannattajia, jotka heittävät lisää vettä myllyyn. Politiikka ei ole rakentavaa, mutta ainakin oma yleisö viihtyy sen äärellä (Trump kun Zelenskyia haukkui: ”This is going to be good TV”).

Toimiva politiikka vaatii kompromisseja sekä vastavuoroisuutta

Keskeisin ajatukseni tässä nyt ehkä on se, että toimiva politiikka vaatii kompromisseja sekä vastavuoroisuutta. Poliitikoiden on muistettava, että he ovat ihmisen asialla (paitsi jos olet lisko), ja heidän tulee tehdä politiikkaa, jolla ratkaistaan yhteisiä ongelmia. Ja äänestäjien on muistettava, että heilläkin on vastuu ottaa selvää agendalla olevista asioista ja maailman tai edes lähikulmien menosta.

Mediallakin on tähän soppaan oma vastuunsa. Mielekkäiden uutisten löytäminen kaiken kohuilun keskeltä on haastavaa. Pidetään kuitenkin itse kukin toivoa yllä, eikä vaivuta nihilismiin.

Ja vielä lopuksi konkreettisena huomautuksena: jos sinua ei kiinnosta äänestää itsesi puolesta, käytä äänesi niiden puolesta, joilla ei ole ääntä. Eli vaikkapa lasten, luonnon ja eläinten puolesta! Ja jos etsit lappeenrantalaista kunta- ja aluevaaliehdokasta, joka on sitoutunut puolustamaan edellä mainittuja, täältä löydät yhden sellaisen!